| Urapolkuni Tokmannissa |
yhteyspäällikkö Heli ThemanNykyinen työurani alkoi 22 vuotta sitten kassamyyjänä Huittisten Vapaa Valinnassa. Olin erittäin sitoutunut työtehtäviini, viihdyin erinomaisesti sekä asiakkaiden että myymälätyöskentelyn parissa ja pian toimenkuvani laajenikin varavastaavan tehtävillä. Pienillä työaikajärjestelyillä työnantaja ja työtoverit mahdollistivat iltaopiskeluni, joten työn ohella sain kehittää itseäni suorittamalla approbatur-arvosanat kasvatustieteestä sekä psykologiasta. Työskentely pienessä myymälässä ja työyhteisössä mahdollisti, ja myös vaati, kaikkiin myymälän työtehtäviin ja osastoihin perehtymistä. Työnantajan kannustus, hyvä yhteistyö eri hallinto-organisaatioiden kanssa ja oma haluni kehittyä mahdollistivat etenemisen urapolullani. 2000-luvun alkupuolella suoritin osittaista opintovapaata hyödyntäen aikuisopiskeluna datanomin tutkinnon. Opiskelun päättötyöprojektini käsitti euroaikaan siirtymisen Vapaa Valinta -ketjussa kassajärjestelmien ja -toimintojen osalta. Päättötyöprojektini sisälsi kassajärjestelmän testauksen, ohjeistuksen ja koulutuksen koko henkilöstölle, mukaan lukien perehdytyksen kahden valuutan käsittelyyn ja uusien eurorahojen pohjakassatilaukset. Koin nämä tehtävät työnantajan suurena luottamuksen osoituksena sekä jälleen uutena kannustimena itseni kehittämiselle. Osaamisen kasvaessa sain tehtäväkseni jalkauttaa sähköisen työvuorosuunnitteluohjelman sekä uuden kassajärjestelmän, ja esimiestyöskentelystä sain kokemusta toimiessani myymäläpäällikkönä oman myymäläni ohella myös suuryksikössä. Vahva Tokmannin sisäinen koulutusjärjestelmä osoittaa työnantajan arvostusta henkilökunnan osaamista kohtaan. Talossa oleva tieto ja osaaminen halutaan monistaa kaikkien käyttöön. Tästä osoituksena vuosina 2005-2006 sain vuorostani jalkauttaa konserniin sokkotilityskäytännön sekä uuden työvuorosuunnitteluohjelman. Työn ohella kouluttauduin työpaikkaohjaajaksi ja käytännön kokemuksen kautta oli täyttynyt myös kaikki Tokmanni Akatemian 7 tähden asiakaspalveluohjelmaan sisältyvät kriteerit. Neljä vuotta sitten siirryin myymälä- ja kenttätyöstä kokonaan hallinnon tehtäviin ja nykyinen palkkahallinnon yhteyspäällikön tehtäväni on mahdollistanut edelleen jatkuvan kehittymisen. Olen saanut osallistua lukuisille lyhytkursseille ja koulutuspäiville sekä suorittaa lähes puolitoistavuotisen Johtamisen erikoisammattitutkinnon. Joustavuutta arkirutiinien hoitamiseen olen saanut suorittamalla iltaopintoina esimerkiksi tietotekniikan jatkokursseja. Mielestäni Tokmannilla on erinomainen tapa kehittää henkilöstöään sekä työssäoppimisen että koulutuksen kautta. Itsellä pitää kuitenkin olla into ottaa vastaan työnantajan tarjoamat haasteet ja halu oman itsensä kehittämiseen. |








